Käylän kirkko 65 vuotta juhlapuhe

Käylän kirkko 65 v. / Kuusamon srk. 350 v.

Arja Kilpivaara

Arvoisa juhlayleisö

Kuusamon srk on viettänyt tänä vuonna 350-vuotisjuhlaansa. On ollut  tapahtumia pitkin vuotta. Pääjuhlaa vietettiin elokuussa piispanmessulla K:mon Pyhän ristin kirkossa ja koko kirkkokansan aterialla seurakuntatalon aurinkoisella pihalla. Tänään liitämme  Käylän kirkon 65-vuotisjuhlan tähän tapahtumaketjuun syöden, laulaen ja muistellen.

Juhlan alkaessa Kuusamon seurakunta, Kuusamon kaupunki ja rajavartiosto laskivat seppeleen kirkon vieressä oleville muistomerkeille. Nuo kaksi kivipaasia teksteineen kertovat yllättävän paljon  tämän kirkon taustoista. Toisessa muistetaan Paanajärvelle haudattuja läheisiä ja toisessa kiitetään lottia palvelustaan sotiemme aikana.

Alkuperäinen rajaseutukirkko sijaitsi Paanajärvellä, alueella, joka menetettiin 1940-luvun  rauhansopimuksessa. Sinne kirkko rakennettiin v. 1937 ja jo parin vuoden kuluttua se tuhoutui talvisodan mainingeissa.

Sotien jälkeen rajaseutukirkkotoimintaa haluttiin jatkaa ja uudeksi kirkon paikaksi tuli tämä vankkamäntyinen tontti Käylänkosken rannalla. Kirkko olisi otettu mielihyvin vastaan muillakin Kuusamon kylillä, mutta käyläläisten ja koko Pohjois-Kuusamon toimin kirkko saatiin  Käylään. Toki sen vaikutuspiiri ulottuu laajalle aina Vuotunkia, Rukajärveä ja Kitkan kyliä myöten.

Rakentamista tuettiin alueella hyvin voimakkaasti. Varsinainen rakentaminen ei sujunut ihan vaikeuksitta. Ennen kuin arkkitehti Olavi Vahteran suunnittelema kirkko oli valmis, jouduttiin kokemaan mm. rakennusliikkeen konkurssi.

Käylän rajaseutukirkko valmistui kuitenkin ja vihittiin käyttöönsä 14.12.1958.

Tässä vaiheessa haluan tuoda esille Paanajärvi-seurakuntatyö -yhdistyksen keskeisen merkityksen rahoitusjärjestelyissä. Tänä vuonna tuo yhdistys lakkautettiin ns. täysin palvelleena, mutta  tuolloin, -50-luvulla,  yhdistys sai kaikki kyläläiset mukaan varainkeruuseen. Järjestettiin tukkikeräyksiä ja matkailusta saatiin tuloa ylläpitämällä Kiutakönkäällä kioskia ja jopa saunaa matkailijoiden palvelemiseksi.

Joitakin esimerkkejä yhdistyksen aikaansaamisista.

31.12. 1957, kiihkeimpänä rakennusaikana, yhdistyksen tilillä oli varoja 1.145,151 mk. Hurja luku, mutta totuuden nimissä pitää muistaa, että 1960-luvun alkupuoliskon rahanuudistuksessa markasta pyyhkäistiin kaksi nollaa, joten satasesta tulikin  yksi markka.

No, mistä tuo suuri summa kertyi?

Kiutakönkäältä tuli matkailutuloa  936.932 mk,

Yhteismetsän puukauppalahjoitus oli 600.000 mk arvoinen.

Seuraavana vuonna samat toimijat antoivat vastaavia lukuja.  Kiinnostavana lisänä oli koskenlaskutuloja 40.000 mk.

Näillä varoilla kustannettiin mm. lukkarin palkkoja, urkuharmoonin osto, magnetofonin osto, kirkkokyytejä,  kuoromenoja, äitileirikuluja jne.

Myöhempinä toimintavuosinaan yhdistys on tukenut kuorotoimintaa, partiolaisia ja  hankkinut kirkon tarvitsemaa pientä välineistöä.

Kirkko on kuitenkin vain rakennus. Toki kaunis, vaikuttava, paikalleen hyvin sopiva. Merkittäväksi sen tekee kaikki se toiminta, mitä tapahtuu ja ne ihmiset, seurakuntalaiset, jotka ovat vuosikymmenien ajan täällä saaneet osallistua seurakuntaelämään.

Ensinnäkin elämän taitekohdat.Hyvin moni pohjoiskuusamolainen on saateltu viimeiselle matkalleen tässä kirkossa. (Tähän liittyen meillä on Käylässä kaksi hautausmaata: vanhempi kirkon vieressä oleva ja toinen Kitkajoen toisella puolella oleva Saukkoniemen hautausmaa.)

Entäpä iloisempia elämän juhlahetkiä. Tekee mieli kysyä, kuinka moni meistä on vihitty tässä kirkossa.    Käsi pystyyn!                   

Vuosikymmeniä alueen nuoret saivat käydä rippikoulun täällä ja myös konfirmaatio järjestettiin omassa kirkossa. Näin nuoret sitoutettiin kylän kirkkoon.

Ja vielä nuorempiin. Tämän kirkon suojissa pidettiin lasten kerhoja arkipäivisin ja sunnuntaisin pyhäkoulua. 

Seurakunta antoi tilojaan myös Käylän Kiehisille,  Vuosituhannen lopulla hyvinkin aktiivisesti toimineelle partiolippukunnalle.

Rauhanyhdistys on käyttänyt ja käyttää edelleen tiloja seura- ja myyjäistoiminnassaan.

Kuorotoimintaa on ylläpidetty kuta kuinkin koko kirkon olemassaolon ajan. Aluksi ohjaajina toimivat alueen koulujen aktiiviset opettajat. Nykyinen kuoro, Käylän koraalikuoro on toiminut liki 40 vuotta seurakunnan kanttorien ohjaamana. Ajoittain ohessa on toiminut myös lapsikuoro.

Ja aikanaan 60-luvulla, ennen Rukan koulun rakentamista, tässä rakennuksessa toimi hajautettu oppikoulu muutaman vuoden ajan.

Käylän seudun MMS menetti toimitalonsa tuhopolton seurauksena v.1988. MMS sai käyttää kirkon alakerran tiloja toimintaansa.  Järjestettiin pitopuolisia ohjelmineen, näyttelyjä ja kokouksia. Ja kursseja. Muistanpa itsekin joutuneeni kerran kotitalousmerkkiä suorittaessamme työpäivän päätteeksi esittelemään vessanpesutaitojani kirkon wc:ssä.

Se, että kylässä on kirkko, on ollut merkittävä etuoikeus. Aina 90-luvulle saakka rajaseutukirkkostatukseen kuului, että  oli oma rajaseutupastori sekä myös rajaseutusisar. Tuollaiset virat kylässä toivat aktiivisuutta seurakunnalliseen toimintaan. Täällä toimi joka kyläkulmalla oma diakoniakylätoimikunta ja kokoontumisia järjestettiin aktiivisesti. Seurakunta näkyi luontevasti tapahtumissamme,kouluissa, yhdistyksissä, partiotoiminnassa ym. Oltiin vahvasti verkostoituneita, ennen kuin koko sanaa oli keksittykään.

90-luvulla suuri huolen aihe  oli rajaseutukirkkotoiminnan lakkauttaminen . Muutaman vuoden porrastuksella kirkkohallitus lakkasi tukemasta toimintaa ja vastuu Käylän kirkon kuluista lankesi Kuusamon seurakunnalle. Menetimme kyläkuvasta oman papin ja diakonissan.

Kuusamon seurakunta on kuitenkin pitänyt huolta Käylän kirkosta. Ollessani seurakunnan luottamustoimissa 90-luvulla, muistan, että kun suunniteltiin tulevaa, oli vakiokysymys: Entä mitä Käylä tarvitsee? Siinä vaiheessa piti olla valmiita ehdotuksia.Tuolloin suunniteltiin jopa leirikeskuksen laajentamista ajan vaatimusten  mukaiseksi.  Minulle  kerrottiin, että nokkelimman ehdotuksen teki Kaisa Kurtti. Pääkirkkoon oltiin tilaamassa uusia upeita urkuja ja Kaisa oli kuulemma lausahtanut, että meille kans. Toive katsottiin tärkeäksi ja niinpä meillä on  Käylän kirkossakin todella tasokkaat urut. Ajan kuluessa on tehty tarpeellisia remontteja, suurimpina sisääntuloaula hisseineen ja lämpöremontti. Pihakuvasta on poistunut vanha pappila, joka oli rippikoulujen ja matkailijoiden majoituskäytössä. Rannalla oleva uudempi pappila on vuokrakäytössä.

Seurakuntapastorien kuvat ovat näkyvillä  alakerran seinällä. Heistä jokainen on tuonut oman persoonallisen leimansa kylän elämään. Osalla teistä on muistoja jopa  kaikista täällä toimineista papeista. 

Vuosikymmenen alkupuolella pastorina toimi Hannu Kinnunen, oma vihkipappimme.  Sen jälkeen tuli Valde Palola ja sen ansiosta nimi Palola vilahtelee edelleen Käylän alueella, ainakin kakkosasunnon  omistajana. Pisimpään Käylässä, peräti 10 vuotta, toimi Veli-Matti Koivuranta. Hän tuli tänne vastavalmistuneena pappina  ja  hyvin me hänet koulimme , sillä hänestä tuli myöhemmin Kuusamon kirkkoherra. Koivurannan jälkeen pappilaan muutti Markku Tölli perheineen.  90-luvulla, ehkä erikoisin, hieman hilpeyttä aiheuttanut yhteydenotto kirkkoneuvostoon tuli täältä Käylästä. Tuli kirje, jonka oli allekirjoittanut silloinen rajaseutupastori Markku Tölli. Kirje kuului vapaasti muistellen näin:

-Arvoisa Kuusamon kirkkoneuvosto! Pyydämme , että kirkon kellotapulin ympärillä oleva sementtipunkkeri puretaan. Rakennelma on aiheuttanut vaaratilanteita kiipeileville lapsille. Pioneeritaitoisina miehinä ilmoittaudumme seurakuntamestari Patosalmen  kanssa vaikka itse suorittamaan operaation.

Pyyntöön suostuttiin ja sementtimuuri purettiin. Sotilaallinen lähestyminen ennakoi tulevaa ja Käylästä Lumijoen kirkkoherraksi siirtynyt Markku Tölli  toimi myöhemmin   myös sotilaspastorina.

Viimeisenä rajaseutupastorin viran haltijana ja Käylässä asuneena pappina toimi taivalkoskelaislähtöinen Pekka Soronen, (P.S.)  alkukirjainten mukaan jälkikirjoitus,  kuten hän itse sanoi.

Historiaa voi miettiä monista lähtökohdista.  Voisi tarkemmin perehtyä nimiin, jotka ovat jääneet mieliin. Haluan mainita muutamia. On Veijo,joka lahjakkaana musiikki-ihmisenä teki monipuolisen työuran kirkossa, on Tyyne, jota lapsiperheissä ja muissa avun tarvitsijoissa muistetaan. On lapsityöohjaaja Anna, kuorojohtajina Valtteri ja  Timo. On Ebba, joka järjesti uskomattoman monipuolista toimintaa myyjäisineen, leipomuksineen, tietokilpailuineen, partiosuunnitelmineen ja toimi myös luottamustoimissa. Ja monia, monia muita.

Rajaseutukirkon historiassa on yksi nimi, joka toistuu useilla eri aikakausilla.   Tästä olisi Ebbakin saanut mainion kysymyksen tietokisoihinsa. Kysymys kuuluisi: Kuinka monta Olavia tarvitaan kirkon tekemiseen ja hoitamiseen? (Oikea vastaus voisi olla , että yllättävän monta).

Paanajärven kirkon toinen rajaseutupastori oli Olavi Laitinen, Käylän kirkon suunnitellut arkkitehti oli Olavi Vahtera, Kirkon siunasi käyttöön piispa Olavi Heliövaara ja kirkon metallirakenteinen kellotapuli oli Olavi Ylipahkalan suunnittelema. Piispa Olavi Rimpiläinen vieraili Käylän kirkossa piispan- tarkastusmatkoillaan. Ja hyvää jälkeä Olavi-kaimat ovat täällä tehneet.

50-luvun pohjoiskuusamolaiset tekivät kovasti töitä kirkon saamiseksi.  Meille, 2000-lukulaisille kirkko on valmiina palveluksineen. Tapahtumia on harvakseltaan, mutta edelleen järjestetään messuja, kirkon perustehtävää. Lisäksi on diakoniatoimintaa, tapaamisia ikäihmisille ja kuorotoimintaa. Kirkko voisi olla edelleen kokoava voima yhteisössä. Meiltä paikallisilta kaivataan pieniä palvelutehtäviä toiminnan pyörittämiseksi. Tämä haaste meidän kannattaa ottaa vastaan, kukin kykymme mukaan. Kuka laulaen, kuka lukien tekstejä ja auttaen messussa. Kuka keittäen puuroa tai kahvia. Kuka toimien luottamustehtävissä. Ja ennen kaikkea osallistumalla toimintaan. Näin voisimme osoittaa, että tämä kyläkirkkomalli oli mitä  toimivin ratkaisu 65 vuotta sitten ja voi olla sitä edelleen.